Mirka Paavilainen

Psykologi, psykoterapetti, seksuaalineuvoja

Kuka olen?

Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen löytänyt oman alani ihmismielen parissa jo hyvin nuorena. Mielenterveystyö ja erityisesti psykoterapia on minulle vuodesta toiseen valtava kiinnostuksen ja innostuksen lähde.

Olen opiskellut psykologiaa vuodesta 1996 lähtien.  Pidän valtavasti alan opiskelusta, joten en oikeastaan ole missään vaiheessa lopettanut kouluttautumista. 

Olen valmistunut psykologian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Lisäksi olen hankkinut psykoterapeuttiopintoja useissa eri viitekehyksissä. 

Käytän terapiatyössäni paljon tunnekeskeisiä terapiamenetelmiä ja EMDR-terapiaa. Sydäntäni lähellä ovat myös ns. kognitiivisen käyttäytymisterapian kolmannen aallon suuntaukset kuten hyväksymis- ja omistautumisterapia ja skeematerapia. Minulla on myös ratkaisukeskeinen psykoterapeuttikoulutus, seksuaaliterapeutin koulutus sekä  tunnekeskeisen pariterapian perus- ja jatkokoulutus. 

Hoidan monenlaisia mielen oireita, joissa taustalla on elämän varrella opittuja toimimattomia selviytymiskeinoja, kuten voimakasta yliajattelua, itsekritiikkiä ja sisäistä vaativuutta. 

Muita erityisosaamisalueitani ovat lisääntymisterveys, menetykset ja elämänkriisit sekä suru. Olen hoitanut paljon yksilöitä ja pareja, joiden ongelmana on esim. tahaton lapsettomuus, keskenmenot, kohtukuolema ja synnytystrauma. Myös muut mielenterveyteen vaikuttavat kriisit ja surut ovat yleisiä syitä tulla vastaanotolleni. 

Työni punaisena lankana toimii pyrkimys ennaltaehkäistä ja hoitaa isoja menetyksiä kohanneiden mielen oireita mahdollisimman tehokkaasti. Samanaikaisesti haluan vaikuttaa yhteiskunnallisesti niin, että lisääntymisterveyden, seksuaalisuuden ja mielenterveyden haasteita tunnistettaisiin aiempaa paremmin ja ihmiset saisivat riittävää apua ongelmiinsa oikea-aikaisesti.  

Tarjoan psykologi- ja psykoterapiapalveluita yksityisvastaanotollani Tampereella. Lisäksi koulutan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisia ja kirjoitan erityisosaamisalueisiini liittyvissä kysymyksissä. 

Aiempaa työkokemusta minulla on aikuis- ja nuorisopsykiatrialta ja hedelmöityshoitoklinikalta. Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus moniammatillisesta tiimityöstä psykologina lapsettomuushoitojen parissa. 

Vapaa-ajallani olen puoliso, adoptiovanhempi, dekkarifanaatikko, ikuisesti aloitteleva joogi ja musiikin suurkuluttaja. Autiolle saarelle ottaisin mukaani rock-yhtye CMX:n varhaisen tuotannon. 

40B

Keskeisimpiä koulutuksiani

Lisäksi lukuisia menetelmäkoulutuksia, joiden teemoina mm. hyväksymis- ja omistautumisterapia, CPT-menetelmä raiskaustrauman hoidossa, työvälineitä traumahoitoon -koulutus, EFT-tapping -koulutus, depressiokouluohjaajakoulutus.  

Tarjoan psykologi- ja psykoterapiapalveluita yksilöille ja pareille yksityisvastaanotollani Tampereella ja  koulutan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisia.